Kun ei mene kuin Strömsössä

Rakennushommissa sattuu välillä virheitä ja ongelmia. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä. Niistäkin on hyvä kertoa, se voi olla terapeuttista ja/tai auttaa muita. Ehkä.

Meillä on ollut puu/hiiligrillin edessä pöytäryhmä kuusi vuotta, seitsemäs kesä menossa. Ostimme sen siskoltani, kun rakennustyöt olivat vielä kesken, heillä se oli ollut muutaman vuoden ja hekin olivat hankkineet sen joltain toiselta käytettynä.

Meille tämä oli älyttömän kätevä, tukeva ja simppeli rakenne, jonka ääreen mahtui 5-6 aikuista. Kiinteät penkit eivät tietysti ole mukavimmat mahdolliset, mutta koska rakensimme grillin eteen pienen pation, kiinteät penkit ovat kuitenkin kätevät, kukaan ei pääse putoamaan vahingossa patiolta työnnettyään tuoliaan liian kauas jne. Olimme oikein tyytyväisiä.

Mutta pöytä oli kulunut jo valmiiksi, se oli maalattu jollain perusmaalilla ja maalipinta kului. Pöytää ei voinut peittää talveksi, koska Suomen talvet ovat mitä ovat, pakkasjaksoja ja vesisadetta. Kosteus peitteen alla on pahempi kuin kosteus pinnalla, joka kuitenkin voi kuivaa pakkasesta tai kevään lämmöstä.

Sinnittelimme vuoteen 2015, jolloin päätimme korjata pöytään uuden pinnan. Ostimme Tikkurilan ainetta ulkokalusteiden käsittelyyn, minun pitää etsiä mikä se tarkalleen ottaen oli, ja lainasimme tasohiomakonetta pinnan hiomiseen. Kuvasta saa myös käsityksen patiosta. Hiomakone otti maalin lisäksi hieman pintaa pois ja siloitti jo kuluneen ja hilseilleen pinnan. Hieman hirvitti, kun puun pintaakin lähti, mutta tuolla koneella niin olisi käynyt joka tapauksessa.

Sitten pöytä ja tuolit käsiteltiin, kahteen kertaan, Tikkurilan aineella. Lopputulos oli hienon näköinen.



Pinta oli tasainen väriltään, sileä kädellä kokeiltaessa ja tosi hieno. Mutta jo tuossa näkyi ongelma, jota en heti tajunnut.

Pinta kesti vajaan vuoden. Kesällä 2016 niihin pöytälankkuihin, joissa oli halkeamia, alkoi tulla keltaista sienikasvua. Se vaan yltyi kelien ollessa märkiä, ja alkoi olla selvää, ettei tämä nyt onnistu.

Tänä kesänä tultiin siihen tulokseen, että pöytä on korjattava vähän rajummin. Testasin muutamaa kiinnitysruuvia, sain ne pois ja ajattelin, että ostan vastaavaa lankkkua tarvittavan määrän ja käsittelen ne puuöljyllä, josta meillä on pelkästään hyviä kokemuksia.

Kävimme hakemassa paikallisesta K-Raudasta neljä isoa lankkua, ne olivat tietysti liian pitkiä farmariin joten sahasin ne paikan päällä lähelle oikeaa mittaa. Mökillä pistin ne tasan oikeaan mittaan ja öljysimme ne kahteen kertaan, pari päivää meni.

Kun osui sateeton päivä, aloimme purkaa tuota pöytäryhmää, tarkoituksena siis tosiaan ottaa päällilankut irti sekä pöydästä että tuoleista. Tuoleissa ne eivät olleetkaan ryhmässä suoraan kiinni. Eipä onnistunut. Pari tuntia tuhrattiin pöydän kanssa, saatiin yhdet satsit kiinnitysruuveja irti, mutta koko ajan löytyi lisää paikkoja missä oli ruuveja, ja ruuvit niin tiukassa (ei terassiruuveja) etteivät ne liikahtaneet porakoneella mihinkään.

Lopulta oli pakko todeta, ettei tämä nyt todellakaan tästä. Pistettiin se osa kasaan pöytää mikä oli mahdollista ja luovutettiin. Tein valmiiksi öljytyistä lankuista yhden todella tukevan penkin saunan terassille, kahteen on vielä aineet....

Etsiskelin netistä vastaavaa pöytäryhmää korvaamaan tuo. Pöydän pinnassa 2-3 lankkua oli jo niin lahoa, että en usko pöydän ensi kesää näkevän. Löysinkin lopulta netraudan kautta Tammiston Puu -nimisen yrityksen joka myy muun muassa tuommoisia ryhmiä. Heidän tuotteensa on tehty kestopuusta, joten ajattelimme sen kestävän kulutusta. Pistimme tilaukseen tämän Kalusteryhmä Aleksi N102R 1800 mm -tuotteen.

Se toimitettiin kahden päivän sisällä, pisteet siitä. Perjantaina menimme mökille ja aloimme availla pakettia. Huomasin heti, että pultit puuttuvat. Teki mieli heitellä kiviä. Laitoin heti palautetta netrautaan, ja sieltä vastattiin nopeasti, kiinnityspulttien piti tulla mukana, tulevat jälkitoimituksena.

Nähtäväksi siis jää koska meillä lopulta on uusi pöytä ja onko se koko vaivan arvoinen.

Mitä opimme: emme käsittele enää mitään ulkonaolevaa tuotetta muulla kuin öljypohjaisilla tuotteilla. Lisäksi tilatessasi netistä otat riskin: pöydän kulmasta puuttuu pala, olen reklamoinut siitäkin mutta vielä on auki miten se hoidetaan. Jessus mikä homma yhden ryhmän takia...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti